Muutakin kuin kaksi koiraa

Uskomme yhdessä tekemisen voimaan. Sen vuoksi voimmekin ylpeänä esitellä muutamia mallistoja, jotka on toteutettu ystäviemme kanssa.

Tällä hetkellä saatavilla olevia yhteistyö­mallistojamme

Sidoste x Piruetti

Vuonna 1974 perustetun Piruetin valikoimasta löytyvät kaikki tanssi- ja liikunta-asut ja -tarvikkeet. Yrityksen lippulaiva on la Pirouette-tuotemerkki, jonka asut valmistetaan Piruetin omassa ompelimossa Tampereella, parhaista materiaaleista ja uusinta teknologiaa seuraten.

Kaksi tamperelaista liikuttajaa

Sidosteen ja Piruetin yhteistyö alkoi, kun Piruetti halusi laajentaa valikoimaansa sukkiin ja kompressiosäärystimiin. Piruetin asiakaskunta painottuu nuoriin harrastajiin, ja heille haluttiin tarjota huippumuotia myös sukkien muodossa. Toinen tärkeä kriteeri oli paikallisuus. Piruetti ja Sidoste ovat identiteetiltään vahvasti tamperelaisia yrityksiä, joiden toimintaperiaatetta yhdistää sporttisuus.

Kestävää ja kaunista tukea jaloille

Yhteistyön tuloksena syntyivät ensin la Pirouette-sukat. Hengittävästä teknisestä materiaalista tehdyt sukat on muotoiltu erikseen oikeaan ja vasempaan jalkaan, ja napakassa varressa on näyttävä la Pirouette -logo. Myöhemmin mallisto täydentyy jalkaa tukevilla kompressiosäärystimillä, jotka edistävät palautumista suorituksen jälkeen. ”Asiakkaamme ovat aktiiviharrastajia, ja vaadimme tuotteilta kestävyyttä. Valitsemamme värit sopivat eri lajien harrastajille, myös hempeän vaaleanpunaiseen balettiin. Olemme vasta yhteistyömme alkutaipaleella, mutta toivon, että kehitämme uusia tuotteita Piruetti x Sidoste -tuotemerkin alle”, kertoo Piruetin toimitusjohtaja Susanna Etula.

Sidoste x Uhana

Tamperelainen Uhana on tunnettu runsaista kukkaprinteistään, laadukkaista hyvin istuvista malleistaan ja vastuullisesta tuotannostaan. Uhanan mallistossa on myös katseet kääntäviä kampapuuvillasukkia, jotka on tehty yhteistyössä Sidosteen kanssa.

Tehokas kotimainen kumppani

Yhteistyö alkoi vuonna 2018, kun Uhanan yrittäjät Hanna Virkamäki ja Mira Vanttaja päättivät tehdä Sport-mallistoon myös sukkia. Heille oli tärkeää, että kotimainen toimija valmistaisi sukat. Sidoste valikoitui kumppaniksi tehokkuutensa ja saavutettavuutensa vuoksi. ”Sidosteen vahvuuksia ovat tuotantoprosessin nopeus ja mutkattomuus. Kommunikointi yritysten välillä toimii erittäin hyvin, ja Sidosteen tehtaalla käyminen on helppoa, koska se sijaitsee Tampereella, kuten meidän toimistomme”, Virkamäki ja Vanttaja kertovat.

Sukat täynnä asennetta ja toivoa

Yhteistyön uusin luomus on ihastuttava Better Days -malliston sukka. Better Days Are Coming, vakuuttavat lempeät vaaleansini-valkoiset puuvillasukat. ”Ensimmäisen koronavuoden jälkeen emme voi muuta kuin uskoa, että paremmat päivät ovat vielä tulossa. Haluamme tuoda tuotteillamme iloa ja toivoa ihmisten elämään, ja se pätee myös näihin sukkiin”, Virkamäki ja Vanttaja avaavat tarinaan printin taustalla. Kaikkien Sidosteen tekemien Uhana-sukkien päämateriaali on pehmeä ja hengittävä kampapuuvilla. Pitkäkuituisesta kampapuuvillasta irtoaa tavallista vähemmän kuitupölyä, joten sukka tuntuu miellyttävältä myös herkällä iholla."

Saatavilla Uhanan verkkokaupasta

SIdoste x Magicpoks

Magicpoks-sukat syntyivät, kun samannimistä blogia kirjoittava Mari Saarenrinne alkoi haaveilla kauniista ja laadukkaista sukista, joissa olisi hänen tyyliinsä sopiva, inspiroiva teksti. Mari otti yhteyttä Sidosteen toimitusjohtaan Janne Tammiseen, joka innostui ideasta. Näin syntyivät Call it Magic - puuvillasukat, joiden teksti viittaa kaikkeen maagisen ihanaan ja onnistumisen tunteisiin.

Taikasukat kohottavat arjen yläpuolelle

Kun laukoo jalkapallon maaliin jalassaan Magicpoks-sukat, hetkessä on taikaa. Call it Magic -sukat toimivat onnenamulettina tärkeissä tapaamisissa. Ne saavat jalat tanssimaan ja nostavat kantajansa arjen yläpuolelle. Klassiset värit on helppo yhdistää monenlaisiin asuihin, ja sukat sopivat arkeen ja vapaa-aikaan.

Call it Magic -sukkien päämateriaali on pehmeä ohut, pehmeä ja kestävä kampapuuvilla. Pitkäkuituisesta kampapuuvillasta irtoaa tavallista vähemmän kuitupölyä, joten sukka tuntuu miellyttävältä herkällä iholla. Se ei kutita tai pistele, ja kampapuuvilla pitää jalan kuivana ja lämpöisenä.

Puuvillasukat
Musta / Call it magic
14,9€